¡Vamos! Seikkailut odottaa!

Neljä aivan loistavaa viikkoa takana reissaamista. Yhteensä aivan liian monta tuntia bussissa ja liian monta passintarkastusta, mutta oli paras loma koskaan. Yritän laittaa reissun kuviin ja teksteihin. Villen reissuista varmasti myös kuulemme tulevaisuudessa, mutta tässä erittäin supistettuna useilla kuvilla minun ja Oskarin kuukausi. Suurin osa kuvista on Oskarin ottamia, en ota kunniaa siis niistä. 

Aloitimme seikkailumme lentämällä Buenosista Ushuaiaan. Ushuaia on maailman eteläisin kaupunki aivan kuin pieni kalastajakylä siirretty Norjasta Etelä-Amerikassa. Hirmu herttainen, mutta aika hintava. Suunnitelmissa oli vaellusta ja pingviinejä. Valitettavasti emme pingviinejä nähneet, sillä aika oli tiukilla eikä budjettikaan sallinut 80 € / per pylly pingiviini risteilyä. Vaelluksella oli syksyisen kauniita maisemia ja vähän vastoin käymisiä mm. kahdet revenneet housut sekä pieni eksyminen.

Ensimmäisen päivän visiitti Glaciar Martialille, josta näkee sään salliessa
Ushuaian ja Beagle Channelin

Ushuaian jälkeen suuntasimme ylöspäin pohjoiseen. Usean passintarkastuksen, roskiin heitettyjen ruokien ja jumissa olevien niskojen jälkeen pääsimme El Calafateen. El Calafatekin hyvin pieni ja turisteille tarkoitettu kallis kaupunki, johon jouduimme vielä muutamaan otteeseen valitettavasti reissullamme palaamaan. Kannattaa tosiaan olla tarkkana rajanylitysten kanssa Etelä-Amerikassa. Me kuvittelimme menevämme Haaparannalle, mutta täällä ei niin vain rajan yli viedä ruokaa. Meiltä vietiin käsistä metukat ja banaanit. Onneksi muut herkut saatiin pitää. El Calafatessa pari yötä ja kohti Chileä. Ensimmäinen pitkä vaellus 5 päivää Torres del Painessa.

Glaciar Perito Moreno lähellä El Calafatea

Samainen jäätikkö ja melkein onnistunut panorama

Chilen tsunami varoitukset Puerto Natalesissa

Ensimmäinen päivä Torres del Painessa, Chilessä

Ensimmäinen mirador meidän W-vaellusreitillä,
Base de las Torres

Melkein pysytään pystyssä

Aamupala viimeisellä leiripaikkalla kommuunikeittiössä Paine Grandessa

Viimeinen mirador W-reitillä, Glaciar Grey

Säät suosivat meitä kohtuu hyvin koko vaelluksen ajan. Ensimmäisinä päivinä sai ottaa paitaa pois ja käydä uimassa, kun puolivälissä räntäsade kasteli meidät tyystin ja viimeisen yön myrsky repi telttoja leirintäalueelta ja katkoi telttakeppejä. Meidän teltta säilyi suhteellisen vähin vahingoin. Aurinkoa saatiin joka päivä aivan tarpeeksi ja näimme parhaat palat. Viimeisenä päivänä kuulimme osan meidänkin tallaamista reiteistä olevan suljettuja lumisateiden vuoksi. Ajoitus oli siis mitä loistavin. Lopulta pääsimme takaisin räntäsateen saattelemina Puerto Natalesiin, Chilen gore-tex mekkaan vai miten se nyt meni. Sieltä taas kohti El Calafatea ja toiveikkaina kohti El Chalténia, vaikka kuulimme sielläkin lumisateiden olevan reittien uhkana.

Puerto Natalesin hostelli, joka vaelluksen jälkeinen kaaos.
Rinkka kasaan ja eikun kohti uusia vaelluksia

Ensimmäinen päivä El Chaltenissa meni boulderoinnin maailmassa

En tiedä oliko kummalla rankempaa, tällä joka kiipeili vai sillä toisella
joka pelkäsi että toinen tippuu kun ei saa varmistettua kunnolla

Päästiin sitten vaeltamaankin pilvien peittämään maisemaan

Vaellusreittien risteyksessä

Ensimmäinen aamu Campamento Poincenotissa ja lumisade yllätti

Leirintäalueella oli perinteinen
reikälattiassa-huussi, mutta jos ei se miellyttänyt
oli yhteinen lapio toinen vaihtoehto

Laguna Madre "Around Monte Fitz Roy" reitillä

Miettimistauko, laitetaanko vielä yksi leiri vai palataanko?

 

Laitettiin vielä yksi leiri onneksi ja aamu oli huikea

Kylmin yö reissun aikana ja minun varustus
sen mukainen, ei aamua ilman jäisiä varpaita

Cerro Torre ja Glaciar Torre aamutuimaan

Jouduimme El Chalténinkin jälkeen vielä palaamaan El Calafateen, josta luulimme saavamme hyvän bussin yhteyden ylös Mendozaan. Meillä oli kuitenkin kaksi about samanhintaista vaihtoehtoa, joko 36 tuntia bussissa sekä yksi hotelli yö tai kolme tuntia lentokoneella Buenosiin, rinkan kevennys, vaatteiden vaihto ja sieltä pikku ekstra rahalla bussilla Mendozaan. Valinta ei ollut vaikea. Lentokoneella siis suuntasimme Buenosiin ja muutos suunnitelmiin. Ensin Iguazu ja myöhemmin Tiinan ja Villen kanssa Mendozaan.

Putoukset ilman niitä viimekertaisia vesisateita

Iguazulla oli vähän hässäkkää hostellin kanssa, niin varasimme viimeisen hostellin vähän hienompaa sorttia Maipústa, Mendozan viini-kaupunginosasta. Omistaja pariskunta oli herttaisin, eikä täällä ollut samanlaista reppureissaaja tungosta. Kukaan ei täällä olisi varmasti varastanut jogurtteja jääkaapista kuten kahdessa aikaisemmassa hostellissa, eikä kissat pyörineet jaloissa aamupalalla. Viinitilat tuntuivat olevan toinen toistaan parempia ja viinit loistavia. Mendozassa tiellemme sattui myös viinimuseo, picnic puistossa ilman ruokaa, ravintolan etsimistä ja erittäin hyvää seuraa. Oli aivan luksus lopetus reissullemme.

Saisiko meillekkin kotiin tällaisen viinitynnyrin? (Bodega Giol)

Päästiin vanhan valkoviinisäiliön sisään, Osella pelotti että opas pamauttaa
oven kiinni ja jättää meidät sinne

Ulos tuleminen oli vähän haastavaa

Ensimmäinen viinitila ja Oskari sai aukaista
ensimmäisen maistiaspullon

Tammitynnyri ja minä nuuhkimassa Trapichen
viinejä

Ja maistelemassa

Minulla ja Villellä vielä 4,5 viikkoa Argentiinan auringossa. Mitäköhän kaikkea sitä vielä keksisikään? Kyllä se aika sittenkin taitaa loppua kesken.

- Maija