Melkein melanoomaloma

Kauan suunniteltu melanoomalomamme ei aivan putkeen odotettavasti taaskaan mennyt. Lähdimme matkaan toiveikkaana tiistai yönä ja perillä olimme keskiviikko aamuna. Kohteena oli La Paloma, n. 4 500 asukkaan leppoisa surffaajien valloittama kylä. Päästiin vihdoin pois suurkaupungin melusta, autoista ja valoista. Mutta onneksi vastoinkäymisetkin olivat hyvin lieviä. Vain parin päivän kaatosadetta, hieman liian pitkä kotimatka kaupasta sekä lievät palamiset. Mainiointa ehkä kuitenkin oli tähtitaivaan alla nautitut punaviinit, auringon paiste sekä auringonlasku majakassa. Huh huh, että voi luonto olla kaunis.

Mutta tästä reissusta ehkä kuvat kertovat enemmän kuin minun turhat höpinät.

Pojat Buquebussissa kohti Uruguayta

Pieni sievä hotelli

Paikallinen huoltoasema?

La Paloman suurelta pääkadulta

Rantateitä

?

Jokunen koditonkin löydettiin

Majakkaan matkalla katsomaan auringonlaskua

Melkein ollaan samanmittaisia

Auringonlasku majakasta käsin

Ikävä

Lauantaina oli minun kotiin paluuni aika. Poikien jatkaessa matkaa Punta del Esteen minä unohduin bussiasemalle haaveilemaan lungista rantaelämästä omassa pikku bungalowissa Uruguayn auringossa. Aika luksustahan se olisi.

-Maija

Arkisen arkista

Kuukausi on vain hujahtanut ohi kaiken uuden ja ihmeellisen parissa. Suuren kysynnän vuoksi ajattelin kertoa arjestamme, mikä nyt enemmän tai vähemmän arkea muistuttaa.

Maanantaista torstaihin aamupäivät siis kuluvat yliopistolla, jossa opiskelemme tietenkin erittäin innokkaasti latinalaisen amerikan business-maailmaa. Tiistaisin ja torstaisin pääsemme myös opiskelemaan espanjan kieltä ihanan opettajamme kanssa.

Yliopistomme jatkuu oikeallekkin ja taaksekkin

Kiinnostus huipussa

Molemmilla tosiaan

Koulumatkamme taittuvat paikallisbusseilla, jossa hinnat määräytyvät matkan mukaan. Meidän koulumatka maksaa 1,6 pesoa eli 24 senttiä. Asumme vain noin kolmen kilometrin päässä koulusta niin koulumatkamme on erittäin lyhyt verratessa muiden opiskelijoiden matkoihin, jotka joutuvat istumaan metrossa tai bussissa 45 minuuttia. Kätevintä vielä nyt kun paikalliset ovat lomilla on kulkea bussilla, mutta lomien loppuessa nopein keino taittaa matka on varmasti jalan liikenneruuhkien vuoksi. Yleisesti bussit ovat täällä hyvin halpa ja helppo tapa liikkua kaupungissa. Toisaalta aikatauluja busseihin ei ole niin voi helpostikkin joutua odottelemaan bussia kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen saman numeron busseja saatta tulla kolmekin aivan perä jälkeen. Sekä saman numeroisilla busseilla saatta helpostikkin olla 4 eri määränpäätä riippuen bussista. Metrojakin kaupungissa kulkee kuusi linjaa ja pitkillä matkoilla nopein ja halvin tapa liikkua kunhan välttää ruuhka ajat aamu 7.45 - 10.00 välillä ja iltapäivällä 16.30 - 18.30. Metrolippu maksaa n. 40 senttiä ja metrolla kulkeminen rovaniemeläiselle on hurjaa touhua.

Iltapäivät vietämme milloin mitäkin tehden. Yleensä ruoka on ensimmäisenä mielessä ja parastahan ja halvintahan täällä on sekä kaupassa että ravintolassa viini ja pihvi. Hyvän viinipullon saa kaupasta noin 4 eurolla ja pihvitkin saa itse tehtyä 4 euron hinnalla. Iltapäivällä toki soitellaan kotiinpäin kun sielä on ilta ja me vielä mietimme illan suunnitelmia.

Kotikatu

Santa Fen ja meidän kadun risteys

Meidän talo

Asuntomme sijaitsee 15. kerroksessa suuren tien, Avenida Santa Fe:n vieressä. Santa Fe on shoppailijan paratiisi ja hyvin vilkas tie. Kuukauden aikana on tiellä tapahtunut ainakin kaksi meidän tietoon tullutta suurempaakin kolaria. Toisen onnettomuuden todistimmekin, missä moottoripyörä jäi bussin alle ja toinen moottoripyörällä ajaneista menehtyi. Mutta asunnosta lisää. Meillä on yksi ilmastoitu makuuhuone, pirteääkin pirteämpi keittiö, sekä vessa, kaksi parveketta ja suhteellisen suurikokoinen olohuone. Minä olen majoittunut olohuoneessa sillä herään usein vapaapäivinä useita tunteja aiemmin kuin Ville ja kolistelen usein keittiössä kaurapuuronparissa jo ennen aamu seitsemältä. Parvekkeista toinen toimii yleisenä siivouskomerona ja toinen on asunnon mittainen ranskalainen parveke, josta maisemat ovat mukavat. Varsinkin ilta-aurinkoa on monesti mukava ihailla. Keskiviikkoisin meillä käy siivoja, joka tiskaa, pyykii pölyt, pesee vessan sekä ehkä pesee lattiankin. Selvää todistetta lattioiden siivouksesta ei kyllä ole näkynyt.

Minun sänkyä ja olohuoneen ruokapöytää

"Villen" makuuhuone

Keittiö ja päivittäinen viinipullo

Pirteä vessa

Viikonloppuisin on yleensä jotain järjestettyä toimintaa Argentina for All järjestön kautta, mistä taisin mainitakkin aiemmin tai vaihtareiden omia pippaloita tai muuta. Meidän viikonloput on menneet milloin missäkin aktiviteetissä. Viime viikonloppuna Villen pojat Hannu ja Heikki tulivat parin viikon visiitille, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tästä suurinpiirtein meidän arki koostuu. Väliin mahtuu välillä tiskausta, pesulaa ja muutakin arkea, mutta onhan tämä minulle ainakin yhtä lomaa koko reissu.

-Maija

Córdoban retki

Hoi! Koulusta senkus lomia pukkaa nii päätettiin lähteä käymään visiitti Buenos Airesin ulkopuolella. Suunnaksi otettiin Córdoba about 9h bussimatkan päässä täältä. Córdoba on Argentiinan toiseksi isoin kaupunki 1,4miljuunalla asukkaallaan, joten kauhean rauhallista menoa ei sielläkään ollut luvassa. Kaupunki valittiin lähinnä siksi, koska sieltä oli lyhyt 2h bussimatka läheiseen luonnonpuistoon joka olikin visiittimme pääkohde.

Maijan terveiset rakkaalle siskolle

Alun perin meidän piti mennä retkeilemään jo lauantaina, mutta busseja ei kulkenut Córdobasta luonnonpuistoon päin ollenkaan joten varasimme liput sunnuntaille. Paluulippuja emme saaneet, joten toiveikkaasti ajattelimme saavamme liftattua tienvarresta kyydin takaisin Córdobaan. 

Babilonia hostel

Hostellissa Maija tuli kaapista

Perjantai-illan asado hostellilla

Mässyt

Hostellin respa

Córdoba:sta varattiin mukavan rehellinen hostelli Babilonia, jossa meininki oli todella rentoa. Hostellin henkilökunta oli todella avuliasta ja auttoi meitä hyvien ravintoloiden löytämisessä ja lippujen varaamisen kanssa. He myös auttoivat meitä kirjoittamalla lapun espanjaksi, jota näyttelimme bussiasemalla ja bussikuskille, jotta löytäisimme oiken bussin kohti luonnonpuistoa ja osaisimme hypätä pois oikeassa kohtaa. Varsinaista pysäkkiä puiston kohdalla ei ollut, mutta ystävällinen kuski pysäytti bussin tien viereen ja kehotti meitä poistumaan.

Bussin kiivetessä kapeita vuoristoteitä ylös sää muuttui kokoajan vaan huonommaksi. Paikoin oli ukkosta ja vettä tuli käytännön saavista. Bussista ulos hypättymme ensimmäinen tunne oli ”hyi saatana täälä on kylmä tässä ei tuu oleen mitään järkeä”. Retkeen oltiin varauduttu hyvinkin kesäisillä vaatteilla: t-paidalla ja shortseilla. Säätiedotushan lupasin lepposta +27’c, mutta ei tainnut koskea vuoristonsäätä se ennustus ei.

Vaihdoimme kuitenkin vaelluskengät jalkaan ja suuntasimme kohti ensimmäistä pistettä. Reitin varrella on kymmenen eri pistettä ja ensimmäisessä pisteessä oli ilmoittautuminen. Hyvähän se on kirjaa pitää reitille menevistä ihmisistä vaikka reitti olikin hyvin merkattu. 

Luonnonpuiston sisäänkäynnillä

Ennen kävelemään lähtöä ajattelimme, että tuskin pääsemme koko reittiä läpi näillä vaatetuksilla. Ystävämme auringon näyttäydyttä kuitenkin huiman viiden minuutin ajan mielemme kuitenkin kirkastui ja toivo heräsi reitin kokonaan kävelemisestä. Perille pääsimme ja olosuhteet muuttuivat hyytäviksi ja takaisin olisi vielä käveltävä. Tuuli oli todella kova ja vettä satoi. Vedenpisarat tuntuivat pieniltä neuloila osuessaan paljaalle iholle vuoren korkeinta kohtaa ylittäessämme. Hengissä kuitenki selvittiin ja yhtä hienoa kokemusta rikkaampana :) Molemmat vannoimme ettemme enään lähde mihinkään mahdollisesti kylmään ilman kuoritakkia.

Huipulla tuulee

Takaisin pääsyssä meillä kävi kauhea pulla. Reitillä tapasimme enkeleitä muistuttavan pariskunnan Diego ja Ann jotka asuivat Córdobassa ja olivat tulleet puistolle autolla. He tarjosivat ystävällisesti kyytiä meille Córdobaan. Suostuimme tähän toki ja matkalla saimme vielä tietoa Córdobasta laajemmin miehen puhuessa sujuvaa englantia. Pääsimme hostellillemme asti, josta respan iloinen setä varasi meille bussiliput yöksi kohti Buenos Airesia. 

-Ville

Arki kai iski vihdoin

Muutamien hyvinkin hikisten päivien jälkeen saimme vähän viileämpää. Ennen viileyttä näimme ainakin minun elämäni mahtavimman ukonilman. Tihkusade alkoi vasta myöhään illasta ja pian sateen alun jälkeen oli koko taivas täynnä salamia, välähdyksiä ja jyrinää. Kaiken välähdyksien jälkeen tuli yöllä sellainen myrskysade, että tuntui kyllä että parvekkeen ovet tulevat sisään. Valitettavasti meidän kuvaus taidoilla, emme saaneet huikeita kuvia aikaan, mutta sitäkin paremman mielen. Aivan huikeaa.

Ihastelin ukkosta varmaan tunnin verran parvekkeella

Kaksi viikko on vain hurahtanut ohi. Pitkät koulupäivät ja monet asiat saavat pienen pään aivan pyörälle. Ensimmäisenä parina viikkona meillä oli siis luentoja maanantaista torstaihin 8-16, jonka jälkeen alkaa hiukan löysempi opiskelu tahti. Päivät on kahdesta ja puolesta tunnista neljään tuntiin ja tosiaan vain maanantaista torstaihin. Itse olisin ehkä kannattanut vähän tiheämpää opiskelua ja pitempiä lomia, mutta toisaalta on ne joka viikkoiset kolmen päivän viikonloput minulle jo aika luksusta. Tällä viikolla valtio yhtäkkiä päätti pitää torstain kansallisena vapaapäivänä, joten saimme neljän päivän viikonlopun. Itse en ole kyllä vieläkään saanut selville miksi se torstai nyt oikeasti on vapaapäivä. Ehkä se vielä selviää.

Viikot ovat tosiaan olleet aika väsyttävä. Vaati jotenkin kauheasti energiaa kun ei ymmärrä mitä ympärillä aina tapahtuu ja koko ajan on jotain tekemistä. Illat onkin mennyt vain espanjaa opetellessa, syömisessä, käytännön asioita hoitaessa ja välillä vähän viininkin parissa. Vastonkäymisiä on viinin kanssakin tullut.

Tyttöjen pullon avaaja ei ollut parhaasta päästä

Onneksi apu löytyi toisesta viinipullosta

Ahkeraa opiskelua ruokaa odotellessa

Vaihtareille on järjestetty taas yhtä ja toista. On ollut asadoa, baarikierrosta ja kaikenlaista aktiviteettia päittemme menoksi. Iste ostallistuimme mm. viime viikolla meistä ehkä 15 korttelin päässä kerrostalon katolla järjestettyyn asadoon, eli grillijuhlaan näin suomeksi. Tarjolla oli sangriaa, hyvää lihaa ja paljon hyvää seuraa. Paikallisiakin löytyi muutama ja sainkin mieltä vaivanneita asioita kyseltyä.

Kameran kanssa on ollut vähän ongelmia. Meinaa minun akku loppua ja yksi laturin johto jäi kotiin. Kamera on ollut laatikon pohjalla, odottelemassa jotain huikeita tapahtumia. Kuvia on siis reilun viikon ajalta suhteellisen vähän, vaikka Villen kamera onkin mukana ollut menossa. Pahoittelen tekstin määrää ja kuvien vähäisyyttä.

Tämä viikonloppu on kyllä ollut hiukan täynnä pettymyksiä. Viime viikolla jo suunnitelimme retkeä hieman keskemmäs maata, Córdobaan, mutta koska täällä kaikki paikalliset on tällä hetkellä lomilla täällä on joka paikka aivan buukattu täyteen. Siispä jouduimme tyytymään suurkaupungin hulinaan. No ei siinä mitään, perjantaina olimme sitten innokkaina lähdössä pyöräilemään kaupungista löytyvää suurempaa puistoa. Päästyämme citypyörävuokraamolle, saimme kuulla että vain maan asukkaat saavat vuokrata niitä ilmaiseksi. Olimmehan kuulleet että kaikki on täällä ostettavissa, yritimme tarjota rahaa, mutta tällä kertaa edes raha ei nuorta naista kiinnostanut. Hieman mieltä kohensi Villen ostama hampurilainen ja grillin omistajat pyörävuokraamon läheltä.

Hampurilaista täyttämässä

Grilli oli ehkä rehellisin koskaan. Miehet tanssivat cumbian tahtiin ja pelasivat korttia rahasta viereisessä pöydässä. Täällä muutenkin tämä työnteko on välillä vähän kyseinalaista. Vaatekaupoissa, supermarketeissa ja ravintoloissa henkilökuntaa saattaa olla kevyesti 20, mutta vain yksi tekee työn kun muut puuteroivat nenää tai muuten vain juoruavat. Eikä kellään ole kiire mihinkään. Kauppajonossakin saattaa kevyesti vierähtää vartti. Lähikaupassammekin on varsin herttainen herra, joka ensimmäisen kerran kauppaan mennessämme tutki joka ikisen asian läpikotaisin ennenkuin otti hinnan siitä. Ja vaihtorahat on kaikilla hukassa. Kellään ei koskaan marketeissakaan ole vaihtorahaa niin sekin vie aikansa kun myyjät huutelevat cambio, cambio ja joku rauhassa kävelee kassakaapille ja hakee vaihtorahaa. Sinänsä aivan leppoissaa, ettei kiirettä tunneta. Bussitkin kulkevat kun kulkevat, samoin metro. Metroista sentään tietää koska päivän ensimmäinen ja viimeinen lähtee, mutta busseista ei kyllä sitäkään.

Paikalliset poliisit. Työnteossa?

Läheiset ja ei niin läheset puistot on käyty katsastamassa. Piknik on ollut suunnitelmissa jo useaan otteeseen ja muuten vain löhöily, mutta molemmat kyllä jääneet toistaiseksi vähän vähemmälle. Itse en ehkä aivan heti ole aurinkoa ottamassa, mutta katsellaan vähän ajan päästä.

En aivan vielä aurinkolöhöilylle lämpeä

Viikonloppumme lopulta sai hieman toivoa kun päätimme lähteä Tigreen, 30 kilometrin päässä Buenos Airesissa sijaitsevaan kaupunkiin. Buenos Airesiin se kai luetaan, mutta jokatapauksessa. Päätimme mennä huikean kalliilla junalla, joka maksoi huikeat 50 senttiä. Mutta olot olivat kyllä tunnin junamatkaksi juurikin sitä tasoa. Puolet matkustajista seisoivat käytävillä ja loput istuskelivat missä pystyivät. Perillä olimme aivan onnessamme päästessämme hieman rauhallisempaan paikkaan, veden äärelle ja pois hulinasta. Olimme myös ilmoittautuneet yökajakointiin ja tuuli näytti vain yltyvän illan lähestyessä. Ajattelimme että kajakointiretki peruuntuu, mutta pääsimme kuin pääsimmekin matkaan. Oli aivan huikea reissu. Valitettavasti kovan tuulen "Sudestadan" puhaltaessa jouduimme tekemään hiukan eri reissun kuin suunnitellun, sillä suuren joen ylittäminen olisi ollut liian haastavaa. Tämä Sudestada-tuuli tuo viereisestä Rio de la Platasta hirmu paljon vettä ja aiheuttaa suuremmat virrat. Kumpikaan meistä ei aikasemmin kajakissa edes ollut istunut, niin se pimeys ja joki oli kyllä jotain aivan sanoinkuvaamattoman hienoa.

Junamatkustamista

Tigre

Tässä viiletettiin kajaakeilla illan tullen

Tämä olisi pitänyt ylittää, mutta tuuli oli tosiaan kova

Kajakoinnin kastelemana

-Maija