Suurkaupungin elämää

Suurkaupungissa asuminen on todellakin erilaista kuin Rovaniemellä. Toki on jo tottunut siihen, että metroon täytyy itsensä sulloa, pahimpana ruuhka-aikana täytyy ottaa metron ovesta vähän apua ja työntää itsensä sisään, voi olla ettei edes tarvitse ottaa mistään kiinni kun ihmismassa pitää sinua pystyssä. On ymmärtänyt ettei tätä joka puolella olevaa hälyä voi karata mihinkään. Sitä automaattisesti alkaa puhumaan kovemmalla äänellä kun menee kadulle ja välillä kun katsoo pakokaasun ja kaupungin pölyä tuntuu, ettei saa henkeä. On myös oppinut suhtautumaan siihen, että normaalissa liikenteessä 15 min koulumatka kestää pahimmassa tapauksessa bussilla 45 minuuttia. On myös mahdollista, että jossain vaiheessa bussipäättää vaihtaa reittiään ja mennä jostain aivan mistä sattuu.

Buenosin aamu

Kaikki aina muistavat varoitella Buenos Airesin vaarallisuudesta. Todella paljon taskuvarkaita ja paljon alueita joilla ei ole turvallista liikkua. Taksikuskit voivat hyvinkin vetää välistä ja väärää rahaa paljon liikenteessä. Kaikki ovat jaksaneet muistuttaa, että laukut etupuolelle julkisissa, markkinoilla erittäin varovaisena sekä varokaa vahingossa-kahvia-roiskivia-ja-taskut-tyhjentäviä varkaita. Taksikuskin kynsiin jouduimme äitin ja isän kanssa, yhtäkkiä oli kymppi lisää mittarissa eikä kukaan mitään huomannut. Taskuvarkaita ovat muut kokeneet, joiltain lähtenyt koko omaisuus, joiltain vain lompakko ja käteinen. Väärää rahaakin jokunen oli saanut. En tiedä onko vain hyvää onnea vai maalaisjärkeä. En ole ollut humalassa öisin väärillä seuduilla, enkä laskenut läppäriä maahan metrossa. Tarkistelen välistä setelien vesileimat ja yritän aina mennä oikeisiin takseihin. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle.

Onhan suurkaupungissa toki hyvät puolensakkin. Jos tekee mieli jotain erikoista, on mahdollista kokeilla ravintoloita laidasta laitaan ja ravintoloita puskee joka viikko uusiin liikehuonestoihin. Koskaan ei koskaan lopu Buenos Airesista viehkeät kahvilat, tosin kahvi ei suurimmassa osassa ole kovin herkkua, mutta ilmapiiri on mitä mainioin. Kulttuuria löytyy myös laidasta laitaan. Museota toisen perään, elokuvateattereita ympäri kaupunkia, teattereita eniten maailmassa, konsertteja, tangoa vaikka jos mitä. Ei huono valinta kulttuurilomalle, vaikkakin espanjan taito voi olla aivan handy. Tekeminen ei varmasti lopu kesken jos ei vain kaipaa liikaa luontoon, se on hiljaisuuden lisäksi asia mitä kaipaan aivan suunnattomasti. Tämän lähemmäs luonto ei pääse.

Botanical gardeniin voi paeta betonia

Kaikki puut eivät toki voi niin hyvin

Lisää suurkaupungin "varjopuolia" olemme kokeneet lähi viikkoina. Minun kohdalla nämä saivat mielen vaeltelemaan Rovaniemen rauhallisille kaduille ja hiljaisiin kesäöihin. Viime viikolla, juuri ennen Mendozan matkaamme Buenosin pääkaduilla 9 de Juliolla sekä Santa Fellä, molemmat meille käytännön naapurissa, järjestettiin mielenosoitus presidentin kolmatta kautta vastaan, korruptiota ja kaikkea Argentiinan hallituksen sekä talouden epäkohtia. Itse olin vähän pihalla kaikesta, vastahan me Patagonian metsästä putkahdimme, mutta ainakin kyseessä oli mielenosoitus, jollaista ei ennen oltu nähty. Mukana olivat kuulemma poliitikot, sekä kadulla näkyi kaiken ikäistä vauvasta vaariin kolisuttelemassa kattilankansia ja kantamassa Argentiinan lippuja.

Tältä Santa Fe näytti meidän parvekkeelta

Ja tältä sitten itse Santa Fellä

Joka ikäluokkaa löytyi

Tällä viikolla on myös ollut päämme menoksi meininkiä. Heräsimme torstaina aamuyöllä kun kerroksessamme kaikkien ovikelloja soiteltiin ja ovia koputeltiin. Puoliunisena menin avaamaan ovea, jonka takana seisoi kaksi polisia ja vauhkosivat espanjaksi. Haistelin ilmassa olevan vähän savua ja pyysin englantia ja sain selville, että meidän pitää mennä alas kadulle, talossamme on tulipalo 8 kerroksessa. No ei muutakun vaatteet päälle ja portaita 15 kerroksesta alas juoksemaan. Niinpä me peräkanaa ihmeissämme savuntäyttämissä portaissa juoksimme alas portaita, jotka eivät tuntuneet loppuvan koskaan. Lopulta pääsimme ulos kadulle, jossa melkein koko talon väki jo olikin. Katu oli suljettu ja mummoja vielä kannettiin ulos talosta puolisen tuntia meidänkin jälkeen. Istustkelimme reilut 1,5 tuntia pihalla katukivetyksellä ja katselimme kuinka argentiinalaiseen tapaan suurinosa paikalla olevista ensiapu miehistä ja emergency-väestä vain naureskelivat ja juorusivat kun palomiehet huhkivat vieressä. Lopulta pääsimme takaisin nukkumaan asuntoon, joka vähän tuoksahti vielä savulle. Vieläkään emme ole saanet selville, mistä palo sai alkunsa. Vieläkin hissit ja käytävät savulle tuoksuu, mutta ei kai se ole niin väliksi täällä?

Meidän talon asukkaat kadulla

Paloauto oli suuri

Siinä ne letkua vie sisälle

Suurkaupunkiin mahtuu monenlaista. Odotan innolla mitä vielä nähdään parin viikon ajan. Polttopulloja, autojen nurinkääntöä, liekehtivä kerrostaloja vai tulvia? Saa nähdä.

- Maija

¡Vamos! Seikkailut odottaa!

Neljä aivan loistavaa viikkoa takana reissaamista. Yhteensä aivan liian monta tuntia bussissa ja liian monta passintarkastusta, mutta oli paras loma koskaan. Yritän laittaa reissun kuviin ja teksteihin. Villen reissuista varmasti myös kuulemme tulevaisuudessa, mutta tässä erittäin supistettuna useilla kuvilla minun ja Oskarin kuukausi. Suurin osa kuvista on Oskarin ottamia, en ota kunniaa siis niistä. 

Aloitimme seikkailumme lentämällä Buenosista Ushuaiaan. Ushuaia on maailman eteläisin kaupunki aivan kuin pieni kalastajakylä siirretty Norjasta Etelä-Amerikassa. Hirmu herttainen, mutta aika hintava. Suunnitelmissa oli vaellusta ja pingviinejä. Valitettavasti emme pingviinejä nähneet, sillä aika oli tiukilla eikä budjettikaan sallinut 80 € / per pylly pingiviini risteilyä. Vaelluksella oli syksyisen kauniita maisemia ja vähän vastoin käymisiä mm. kahdet revenneet housut sekä pieni eksyminen.

Ensimmäisen päivän visiitti Glaciar Martialille, josta näkee sään salliessa
Ushuaian ja Beagle Channelin

Ushuaian jälkeen suuntasimme ylöspäin pohjoiseen. Usean passintarkastuksen, roskiin heitettyjen ruokien ja jumissa olevien niskojen jälkeen pääsimme El Calafateen. El Calafatekin hyvin pieni ja turisteille tarkoitettu kallis kaupunki, johon jouduimme vielä muutamaan otteeseen valitettavasti reissullamme palaamaan. Kannattaa tosiaan olla tarkkana rajanylitysten kanssa Etelä-Amerikassa. Me kuvittelimme menevämme Haaparannalle, mutta täällä ei niin vain rajan yli viedä ruokaa. Meiltä vietiin käsistä metukat ja banaanit. Onneksi muut herkut saatiin pitää. El Calafatessa pari yötä ja kohti Chileä. Ensimmäinen pitkä vaellus 5 päivää Torres del Painessa.

Glaciar Perito Moreno lähellä El Calafatea

Samainen jäätikkö ja melkein onnistunut panorama

Chilen tsunami varoitukset Puerto Natalesissa

Ensimmäinen päivä Torres del Painessa, Chilessä

Ensimmäinen mirador meidän W-vaellusreitillä,
Base de las Torres

Melkein pysytään pystyssä

Aamupala viimeisellä leiripaikkalla kommuunikeittiössä Paine Grandessa

Viimeinen mirador W-reitillä, Glaciar Grey

Säät suosivat meitä kohtuu hyvin koko vaelluksen ajan. Ensimmäisinä päivinä sai ottaa paitaa pois ja käydä uimassa, kun puolivälissä räntäsade kasteli meidät tyystin ja viimeisen yön myrsky repi telttoja leirintäalueelta ja katkoi telttakeppejä. Meidän teltta säilyi suhteellisen vähin vahingoin. Aurinkoa saatiin joka päivä aivan tarpeeksi ja näimme parhaat palat. Viimeisenä päivänä kuulimme osan meidänkin tallaamista reiteistä olevan suljettuja lumisateiden vuoksi. Ajoitus oli siis mitä loistavin. Lopulta pääsimme takaisin räntäsateen saattelemina Puerto Natalesiin, Chilen gore-tex mekkaan vai miten se nyt meni. Sieltä taas kohti El Calafatea ja toiveikkaina kohti El Chalténia, vaikka kuulimme sielläkin lumisateiden olevan reittien uhkana.

Puerto Natalesin hostelli, joka vaelluksen jälkeinen kaaos.
Rinkka kasaan ja eikun kohti uusia vaelluksia

Ensimmäinen päivä El Chaltenissa meni boulderoinnin maailmassa

En tiedä oliko kummalla rankempaa, tällä joka kiipeili vai sillä toisella
joka pelkäsi että toinen tippuu kun ei saa varmistettua kunnolla

Päästiin sitten vaeltamaankin pilvien peittämään maisemaan

Vaellusreittien risteyksessä

Ensimmäinen aamu Campamento Poincenotissa ja lumisade yllätti

Leirintäalueella oli perinteinen
reikälattiassa-huussi, mutta jos ei se miellyttänyt
oli yhteinen lapio toinen vaihtoehto

Laguna Madre "Around Monte Fitz Roy" reitillä

Miettimistauko, laitetaanko vielä yksi leiri vai palataanko?

 

Laitettiin vielä yksi leiri onneksi ja aamu oli huikea

Kylmin yö reissun aikana ja minun varustus
sen mukainen, ei aamua ilman jäisiä varpaita

Cerro Torre ja Glaciar Torre aamutuimaan

Jouduimme El Chalténinkin jälkeen vielä palaamaan El Calafateen, josta luulimme saavamme hyvän bussin yhteyden ylös Mendozaan. Meillä oli kuitenkin kaksi about samanhintaista vaihtoehtoa, joko 36 tuntia bussissa sekä yksi hotelli yö tai kolme tuntia lentokoneella Buenosiin, rinkan kevennys, vaatteiden vaihto ja sieltä pikku ekstra rahalla bussilla Mendozaan. Valinta ei ollut vaikea. Lentokoneella siis suuntasimme Buenosiin ja muutos suunnitelmiin. Ensin Iguazu ja myöhemmin Tiinan ja Villen kanssa Mendozaan.

Putoukset ilman niitä viimekertaisia vesisateita

Iguazulla oli vähän hässäkkää hostellin kanssa, niin varasimme viimeisen hostellin vähän hienompaa sorttia Maipústa, Mendozan viini-kaupunginosasta. Omistaja pariskunta oli herttaisin, eikä täällä ollut samanlaista reppureissaaja tungosta. Kukaan ei täällä olisi varmasti varastanut jogurtteja jääkaapista kuten kahdessa aikaisemmassa hostellissa, eikä kissat pyörineet jaloissa aamupalalla. Viinitilat tuntuivat olevan toinen toistaan parempia ja viinit loistavia. Mendozassa tiellemme sattui myös viinimuseo, picnic puistossa ilman ruokaa, ravintolan etsimistä ja erittäin hyvää seuraa. Oli aivan luksus lopetus reissullemme.

Saisiko meillekkin kotiin tällaisen viinitynnyrin? (Bodega Giol)

Päästiin vanhan valkoviinisäiliön sisään, Osella pelotti että opas pamauttaa
oven kiinni ja jättää meidät sinne

Ulos tuleminen oli vähän haastavaa

Ensimmäinen viinitila ja Oskari sai aukaista
ensimmäisen maistiaspullon

Tammitynnyri ja minä nuuhkimassa Trapichen
viinejä

Ja maistelemassa

Minulla ja Villellä vielä 4,5 viikkoa Argentiinan auringossa. Mitäköhän kaikkea sitä vielä keksisikään? Kyllä se aika sittenkin taitaa loppua kesken.

- Maija

Kiirettä pitää

Pääsiäisloma alkoi ja loppuikin jo. Koulukin olisi jatkunut, mutta molemmat vieläkin seikkaillaan omilla teillä. Itse tulin välietapille kotiin, niin ajattelin äkkiä kirjoittaa että vieläkin reissataan ja päivityksiä varmasti harvaan pari viikkoa vielä tulee.

Meillä on Oskarin kanssa takana monta päivää vaellusta, monta teltta-aamua ja varpaiden palelua sekä minun lämmittelyä. Aivan käsittämättömän hienoja maisemia, vähän vesi-, lumi- ja räntäsateita. Myrskykin koettiin ja teltta onkin sen näköinen. Kirjoitan varmasti pitemmästi kun ehdin. Nyt on kiire taas eteenpäin. Bussiliput Iguazulle, Mendozan viinitilat ja tuhottoman monta tuntia bussissa vielä edessäpäin.

Toivottavasti kaikki nautitte mämmistä pääsiäisenä, minäkin teltassa iltaisin haaveilin lammaspaistista ja mämmistä. Vaikka ei sillä, keittimellä tehty maksimi-kuivapasta mauttoman soijarouheen kanssa oli aivan mielettömän hyvää monen tunnin vaelluksen päätteeksi.

Lumisateen keskellä Torres del Painessa

Cerro Torre

Minun gourmee-kokki asialla

Vaellusten jälkeen maistui jäätelö aivan hyvälle

-Maija